Mikkelin Lennokki Ry

Lennokki-tietoa

Vapaasti lentävät lennokit

Eli vaparit ovat juuri niitä lennokkeja joista lennokkiharrastus yleisemmin aloitetaan. Heittoliidokit, siiman avulla ylös hinattavat liidokit, kumimoottorilennokit, kevyet sisälennokit ja jopa vapaasti lentävät polttomoottorilennokit ovat niitä, joita on rakenneltu ympäri maailmaa niin harrastekerhoissa kuin kouluissa vuosikymmeniä.

Siimaohjattavat

Lennokki kiertää ohjaajaa ympäri, joko poltto– tai sähkömoottori voimanlähteenä. Kahdella siimalla voidaan ohjata lennokkia korkeussuunnassa, siten silmukat ja selkälento ovat täysin mahdollista suorittaa ja vaihtaa siten myös pyörimissuuntaa!

Radio-ohjattavat (RC) lennokit

Radio-ohjattvat lennokit ovat vähintään korkeusperäsin ja sivuperäsin (tai siiveke) ohjattuja ns. 2– toimisia lennokkeja. Myös moottorin kaasun, laskusiivekkeiden, erilaisten jarrujen, sisään vedettävien laskutelineiden, lentovalojen jne. ohjaus on mahdollista riippuen lennokista ja radiolaitteiden kyvyistä. Lennokin koko voi olla pieni sisälennokki tai suuri aina monen metrin kärkiväliltään oleva suur-lennokki.

RC- liidokit hinataan kumiköyden, juosten tai sähkövinssin avulla ilmaan, jonka jälkeen etsitään nousevia ilmavirtauksia. Lähes jatkuvan ylöspäin nousevan ilmavirtauksen voi löytää sopivalla tuulella myös rinteestä, jossa voi lennättää rinneliidokkia. Sähkömoottorilla varustettu liidokki on tämä päivänä hyvin yleinen Siinä liidokki saadaan ylös ilman juoksua tai vinssiä liidokkiin sijoitetun sähkömoottorin avulla, jonka potkurin lavat taittuvat runkoa vasten kun haluttu lentokorkeus on saavutettu. Nousuja yhdellä akkulatauksella esim. 200 m korkeuteen voi liidokin ominaisuuksista riippuen saada vaikka toista kymmentä. Uusimpana tulokkaana ovat hyvin kevyet mutta yleensä nykyaikaisella teknologialla valmistetut RC heittoliidokit jotka kirjaimellisesti heitetään siiven kärjestä kiinni pitäen jopa aina 80 metrin korkeuteen saakka.

RC– moottorilennokit joko polttomoottorikäyttöiset tai nyttemmin kovasti yleistyneet sähkömoottorilennokit ovat yleensä vähintään 3– toiminto-ohjattuja (korkeus– ja sivuperäsin sekä kaasu). Sähkölennokit voivat olla pienikokoisia kädestä lähetettäviä ja ilman laskutelineitä rakennettuja keveitä puisto tai takapihan lennokkeja. Poltto– tai sähkömoottorilennokkit voivat olla myös ns. scale- eli mallilennokkeja, jotka ovat oikean esikuvan mukaiseksi rakennettuja mallilennokkeja ja joissa eri ohjaustoimintojen määrä voi nousta yli kymmeneen. Taitolennokit ovat taasen erittäin liikehtimiskykyisiä (silmukat, vaakakierteet, selkä– ja kylkilento jne.) osaavissa käsissä.

Kuten sähköliidokkienkien kohdalla niin myös sähkömoottorikoneiden kohdalla erilaisten akkuteknologioiden teho-painosuhde on kehittynyt viime vuosikymmenen aikana nopeasti ja siten mahdollistanut sähkölennokeille parantuneet teho/painosuhteet sekä pitemmät lentoajat.

JET- lennokit

JET-puhallinlennokkit ovat RC moottorilennokkeja joissa poltto– tai sähkömoottori pyörittää monilapaista puhallinta turbiiniputken sisällä. Ratkaisulla saadaan aikaiseksi ulkoisesti suihkumoottoria muistuttava rakenne.

JET-suihkumoottorilennokit ovat yleensä esikuviensa mukaisia mallilennokkeja, joissa on oikea lennokkikäyttöön rakennettu suihkumoottori. Lennokin voimalähde, lentonopeudet, koko ja paino tekevät tarvittavasta tekniikasta monimutkaisempaa kuin perinteisissä polttomoottorilennokeissa. Myös lennon suunnittelu, toimintatavat ja huolellisuus korostuvat JET- lennokkien kanssa toimittaessa.

Helikopterit

RC helikopteri on yleensä yksiroottorinen polttomoottori- tai sähköhelikoperi, jota pidetään hieman hankalana lentolaitteena hallita ja oppia lennättämään. Lopulta kokeneissa käsissä helikopterillakin onnistuu esim. vaakakierteet, selkälento ja silmukat ja lasku moottori pysäytettynä. On myös saatavilla erittäin pienikokoisia RC– sähkökoptereita sisäkäyttöön, vaikka olohuoneessa lennättelyä varten!

Rakennusaineet

Rakennusaineena käytetään vielä nykyäänkin balsalevyä ja—rimoja, kevytvaneria sekä kovapuurimoja. Koko- tai puolivalmiissa osissa käytetään kuitenkin yhä enemmän esim. erilaisia muoveja kuten EPP, PET, ABS, Styrox sekä lasi-, hiili-, kevlarkuituvahvisteisia muoveja. Myös metalleja kuten seosalumiineja ja terästä suositaan etenkin helikoptereissa sekä lennokkien laskutelineissä, siipitapeissa, ohjausvaijereissa– ja linkeissä.

Kilpailu– ja yhdistystoiminta

Kaikentyyppisissä em. lennokkityypeistä löytyy omat lennokkiluokat kilpailutoimintaa varten. Kansallisia kisoja ml. SM– kilpailut järjestetään yleisemmissä luokissa. Kansainvälisiä kilpailuja järjestetään pohjoismaisella ja EM- tasolla, sekä aina MM- tasolle saakka. Eri luokkien kehitystä ja sääntöjä sekä kilpailutoimintaa ohjaa ja sääntelee kansainvälinen ilmailu– ja avaruusalan järjestö FAI. Suomessa toimintaa koordinoi Suomen Ilmailuliitto SIL jonka jäsenyhdistys myös Mikkelin Lennokki ry on. SIL myöntää myös kansainväliset kilpailulisenssit.