4.3 TOIMINTA—LENNOKKILEIRIT


Heinäkuun alussa ja toisen kerran saman kuun loppupuolella järjestimme  perinteisen Jämin lennätysleirin.

Leirien aikana koettiin mm. “lentonäytös” RC suihkuhävittäjällä sekä tutustuttiin paikalliseen oikean koon ilmailukalustoon muutoinkin.

Tuuliolosuhteet olivat toisella kerralla myönteiset rinnelennättämiseen joten sekin kokemus saatiin tänä vuonna lisättyä omiin lennätyskalentereihimme.

Saunaillan päätimme perinteiseen tapaan iltanuotiolla, jossa kertasimme tarkasti päivän tapahtumia ja “entä jos” tilanteita.

4.2 TOIMINTA—NUORISO


Nuorisojäsenille annettiin tarvittaessa neuvoja ja apuja rakennus– ja lennätystoimintaa varten niin kerhoiltoina kuin niiden ulkopuolella.

Nuoriso laajensi osaamisaluettaan myös kiinteäsiipisten ulkopuolelle helikopterilennätyksen merkeissä.

4.4 TOIMINTA—KILPAILUT

Kerholaiset osallistuivat aktiivisesti Nordik-lajin sähköliidokki osakilpailuihin joita järjestettiin kaikkiaan viisi. Viimeinen Suomen CUPin loppukilpailu käyntiin toistamiseen MiLen järjestämänä Suonsaaren lennokkikentällä 18.9. Kilpailun voitti Viron Aadu Salumäe.

Lisäksi järjestimme jälleen sähköliidokkikilpailuja perustuen tasoituskertoimiin.        

Mikkelin Lennokki Ry

1.YLEISTÄ

Vuosi 2010 oli kentän kunnostuksen ja jäsenmäärän hienoisen kasvun aikaa. Kerhomme suuri ponnistus kentän kunnostamiseksi niin talkootyönä kuin taloudellisessa mielessä oli leimaa antava vuodelle 2010. Erittäin kuuma ja kuiva kesä tosin hidasti nurmen kasvua mutta entistä tasaisempi kenttä palveli jo alkukesästä alueen lennokkiharrastajia.

            

3. TALOUS

Kerhon talous vaati tuloihin nähden suuria uhrauksia. Kentän kunnostus nieli tuhansia euroja joten lainan ottaminen oli ainoa keino saada riittävä rahoitus kentän perusparannukselle. Lainaa saatiin maksettua jo varsin mukavasti takaisin loppuvuoden aikana, joten taloudellinen tilanne ei rasittane liikaa seuraavaa vuotta 2011.

Mikkelin kaupungin liikuntatoimen myöntämä avustus kentän parantamiseen oli talouden kannalta myös erittäin merkittävä asia.

2. HALLINTO

Yhdistyksen johtokuntaan kuuluivat vuonna 2010:

· puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Jukka  Lankinen

· varapuheenjohtaja Jukka Hänninen

· sihteeri Matti Warjus

· jäsen  Tauno Parkkinen

· varajäsenet Sakari Silvennoinen ja Aki Viinikainen

Johtokunta kokoontui päättämään kerhon asioista neljä kertaa.

Yleisiä kokouksia oli kolme: Normaalien kevät– ja syyskokouksen lisäksi kokoonnuimme kerran päättämään luoton hankkimisesta kentän kunnostustöiden vuoksi.

Maksavia jäseniä oli  22 henkeä. (5 kannatusjäsentä, 4 juniorijäsentä ja 13 varsinaista jäsentä).

Toimintakertomus 2010

4.5 TOIMINTA—KERHOILLAT

Kerhoiltoja oli yksi viikossa (tiistaisin klo 18.00 – 19.30) jolloin annettiin opastusta lennokkien rakentamisessa ja oikeiden komponenttien valinnassa.  Kerhon tiloja ja laitteita käytettiin rakentamiseen myös varsinaisten kerhoiltojen ulkopuolella.

Saimme kerhotiloihin nettiyhteyden sekä kopiokoneen. Muiden pienempien työkaluhankintojen lisäksi rakensimme muovilevyjen alipainemuovauslaitteen sekä asensimme uunin muovikappaleiden lämmitystä varten.

Kesäaikana torstaisin oli lennätysillat Suonsaaren lennokkikentällä.

            

4.1 TOIMINTA—LENNÄTYS


Lennätystoiminta jatkui vilkkaana läpi vuoden. Tällä kertaa kuitenkin jääkelit olivat huonot talvilennätystä varten. Sitä enemmän käytettiin Portin hallitiloja sisälennätykseen toimien yhteistyössä Mikkelin Urheiluautoilijoiden kanssa.

Kuuma kesä oli suotuisa säiden suhteen lennätystoiminnalle. Tosin kuivuus ja kuumuus ei saanut uudistettua kentän pintaa juurikaan vihertämään kunnolla kuin vasta aivan loppusyksystä. Tämä ei kuitenkaan haitannut itse kentän hyötykäyttöä.

Lennokkikentän käyttö lennätysvihkoon kuitattujen  merkintöjen mukaan oli lähes toistasataa vierailua, joten nousuja laskuja lienee tullut pelkästään Suonsaaren toiminnan osalta toistatuhatta.

MiLen syystapahtumaa vietettiin 2. päivä lokakuuta hyvän lennätyskelin vallitessa. Paikalla oli lähes koko kerhon väki sekä ulkopuolisia toiminnasta kiinnostuneita. Järjestimme leikkimielisen Nordic- sähköliidokkikilpailun omilla tasoituskerroin säännöillä ja hauskaa oli!

Lennätyslajeina olivat suurilta osin edellisvuosien tapaan sähköliidokit ja –moottorikoneet, mutta myös polttomoottorilennokit unohtamatta Eskon “RC limasinta” ja monenkirjavat kopterit saivat paljon lentotunteja.

4.6 TOIMINTA—TIEDOTTAMINEN

Mikkelin Lennokin omia web– sivuja ylläpidettiin osoitteessa http://lentoon.org, josta saattoi seurata mm. toimintakalenteria.


            

5. JÄSENYYDET

Mikkelin Lennokki ry. on kuulunut heti perustamisestaan lähtien Suomen Ilmailuliitto ry:hyn. 

Jäsenyys Etelä-Savon Liikunta ry:ssä, ESLi:ssä jatkui myös vuonna 2010.


            

4.7. TOIMINTA—LENNOKKIKENTÄN KUNNOSTAMINEN

Lennokkikentän kunnostaminen oli vuoden 2010 suuri koitos kerholaisten talkootyöinnolle. Lähes 30 kuormaa täytemaata saatiin tasoitettua ja lanattua keskeiselle lennätysalueelle kevään aikana. Kylvetty nurmikonsiemen kärsi erittäin kuivasta ja kuumasta kesästä, mutta syksyn tullen alkoi tasoitettu alue vihertämään.

Oman ajettavan ruohonleikkurin avulla kentän nurmipinta saatiin pidettyä hyvässä kunnossa myös niiltä alueilta joihin eivät maanmuokkaustoimet yltäneet. Lisäksi saimme kerran kaupungin liikuntatoimelta niittoavun nurmialueen reuna-alueiden siistimiseksi.

.

            

http://lentoon.org

Muut toimintakertomukset vuosilta 2006  2008 2009 2011 2012